Älä mahdu muottiin

posted in: Kauneus, Kuvaukset, Vartalotyypit | 0

 

00 Kollaasi

Seuraava teksti on syömishäiriöliiton sivuilta:

Laihuudesta on tullut ihailtu itseisarvo: suurimmat pudottajat ja eniten laihtuvat ovat suuren yleisön silmissä sankareita. Meidän kulttuurissamme laihuuteen on alettu liittää määreitä kuten tehokkuus ja menestys. Lihavuuteen puolestaan liitetään laiskuus ja aikaansaamattomuus, jopa tyhmyys. Samanaikaisesti tämän laihuuden ihannoinnin kanssa, ylipaino ja lihavuus ovat Suomessa ja muissa länsimaissa lisääntyneet. Yhä useammat elävät tilanteessa, jossa eivät saa olla tyytyväisiä omaan kehoonsa, koska heidän ”kuuluu” olla toisenlaisia.

Heidän ”kuuluu edes yrittää” laihduttaa.

Laihduttamiseen liittyvistä riskeistä puhutaan vähän, vaikka laihduttaminen tapahtuu usein kovin epätervein keinoin: paastotaan, pantataan, rääkätään kehoa ja mieltä. Tästä syystä laihduttamisen onnistumisprosentti on huono, ja suurin osa paljon painoaan pudottavista saa kilonsa takaisin. Laihduttaminen voi olla myös pakkomielteenomaista ja aiheuttaa jatkuvaa syyllisyyttä ja epäonnistumisen tunnetta. Laihduttaminen voi laukaista myös syömishäiriön. Kaikki, jotka laihduttavat eivät sairastu syömishäiriöön, mutta riskeistä on hyvä olla tietoinen. Laihduttaminen ei kuulu lapsille eikä nuorille. Ei oikein aikuisillekaan. Hyvinvointi sen sijaan kuuluu kaikille. Paino ja laihuus eivät ole ensisijaisia terveiden elintapojen mittareita. Hyvä olo ja hyvä mieli, jaksaminen sekä muut kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kertovat ”mittarit” kertovat terveydestä enemmän.

00 Kollaasi-Sohvi&Roosa

Mielestäni on mahtavaa, että tätä asiaa nostetaan vihdoin esiin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Seuraavaksi omia mietteitäni asiasta.

Tällä viikolla vietetään älä laihduta -päivää. Laihduttamisesta on tullut jokapäiväistä. Se tuntuu olevan yleisesti hyväksyttävää. Jos et ole dietillä olet laiska luuseri, tyhmä ja saamaton. Jos taas olet dietillä olet terve, energinen ja onnistuja ja kaikki ihailevat sinua. Olet suorastaan supersankari.

Useimmat laihdutusurakat kuitenkin epäonnistuvat ja laihduttaja saa kilot takaisin korkojen kera. Sitten taas alkaa uusi dietti ja kierre on valmis. Miksi näin? Yhä useammat naiset uhraavat elämänsä laihduttamiselle ja ainaisella diettillä kituuttamiseen. Miksi oi miksi? Itsekin myönnän kuuluneeni tähän ryhmään. Olen sairastanut anoreksiaa monta vuotta ja sen jälkeen bulimaa, raskausaikana söin kaikkien niiden vuosien edestä, kun pidin itseäni nälässä ja lihoin kymmeniä kiloja, ylipainoinen neuvolantäti torui joka kerta painonnoususta ja pelotteli raskausmyrkytyksellä ja diabeteksellä, synnytyksen jälkeen taas laihdutin ja harkitsin vakavissani jopa rasvaimua.

Jälkitarkastuksessa ylipainoisen neuvolantädin ensimmäinen kysymys oli no mitäs sä aiot nyt tehdä ton sun painon kanssa, että se saadaan laskeen? Nämä sanat ovatkin juuri ne oikeat tuoreelle äidille.

Tuntuu, että koko elämä on ollut yhtä kamppailua painon kanssa ja suhde ruokaan on ollut enemmän tai vähemmän kieroitunut. Se alkoi jo ala-asteella, kun pyöreä terkkaritäti sanoi, että nyt ei saa yhtään paino nousta ja sitä pitää tarkkailla, kun olet niin iso tarkastuskortin mukaan olin 141cm pitkä ja painoin 41kg. Olinkohan tuolloin 4. luokalla.

On sanomattakin selvää, että tälläisestä kokemuksesta itsetunto heikkenee entisestään

Muutama vuosi myöhemmin 6. luokalla venähdi pituuttaa ja hoikistuin. Kaikki kehuivat terkkaritädistä lähtien. Siitä sain paljon voimaa ja päätin, ettei kukaan enää ikinä haukua minua läskiksi ja piikettele painosta. Lopputulos oli, että painoin 45kg ja olin 166cm pitkä. Tavoitteeni oli päästä 38kg.

Yhä useammilla nuorilla on heikko itsetunto, eikä se välttämättä parane aikuisuuden myötä. Mediasta tulee laihdutusvinkkejä joka kanavasta, naisten lehdet ovat diettiohjeita pullollaan ja laihdutusmainokset alkavat pyörimään heti aamusta telkkarissa. Usein saa lehdestä lukea kuinka nyt taas joku pudotti kymmeniä kiloja ja elää nyt unelmaansa, ja tuli heti fiksuksi menestyjäksi, kun lihavana oli tyhmä epäonnistuja. Miksi oi miksi? Tottakai tälläinen vaikuttaa ihmisten itsetuntoon.

Laihuutta ihannoidaan keinolla millä hyvänsä, omasta terveydestä piittaamatta, koska ajatus on, että laihana olen sitten terve.

Olen työssäni huomannut, että usein iästä tai koosta riippumatta naisilla erityisesti on itsetunto-ongelmia. Nämä monesti myös periytyvät äidiltä tyttärelle, Se miten vanhempi puhuu itsestään lapsen kuulleen, vaikuttaa hyvin helposti lapsen minäkuvaan sekä itsetuntoon.

Koska sitä oikein saa olla rauhassa painonsa kanssa?

Sohvi+Roosa_7537-Edit-Edit
Minä ja Roosa Blom

 

Oma arvomaailmani muuttui pikkuhiljaa äitiyden myötä

Tietysti on päiviä, että toivoisi olevansa laihempi, mutta olisiko elämä muka sitten onnellisempaa tai parempaa? Omalla kohdallani tuskin. Jos mietin anoreksia aikojani olin hyvin masentunut, sulkeutunut, elämä pyöri vain ruuan välttelyn ja liikkumisen ympärillä, itsetunto oli nollassa ja ainoa ajatus oli, että vielä -5kg, niin olen onnellisempi ja tyytyväisempi. Voin sanoa käsi sydämellä, että tänä päivänä olen niin paljon onnellisempi ja tyytyväisempi elämääni kuin silloin.

Sohvi 7574-Edit

 

Me emme mahdu muottiin – älä sinäkään mahdu!

Lisää Älä laihduta -päivästä Syömishäiriöliiton verkkosivuilta http://www.syomishairioliitto.fi/ajankohtaista/tapahtumat/ala-laihduta-6-5.html

sekä Etelän-SYLIn Älä laihduta -päivän tapahtumastahttps://www.facebook.com/events/1043672439067340/

Kuvat on otettu Ihana Elämys Oy studiolla. Kuvaajat Niina Stolt ja Mirkku Merimaa

Klikkaa tästä #älämahdumuottiin kuvauksiin, jotka ovat 4.5 ja 5.5. Tule mukaan kuvauksiin, kuvaus on maksuton. Somessa -> #älälaihduta #älämahdumuottiin #vaakakapina #bodypositivity #nodietday